Ihoa hoitava kosmetiikka perustuu pitkälti erilaisiin kasviöljyihin. Kosmetiikan öljyt ovat ehkäpä kosmetiikan tärkein raaka-aineryhmä Suurin osa tuotteista rakentuu juuri öljyjen varaan. Kasviöljyjen vaikutusta ei voi liikaa korostaa silloin, kun valitsemme ihollemme hoitotuotteita.
Kasviöljyjä valmistetaan nykyisin lähes kaikkien tunnettujen kasvien siemenistä. Poikkeuksiakin on, kuten avokado, jonka hedelmäliha on hyvin öljypitoista. Avokadoöljy valmistetaankin hedelmän mallosta. Melkein mistä tahansa siemenistä voidaan puristaa öljyä.
Erikoinen tai eksoottinen öljy ei välttämättä ole sen parempi kuin ihan tuiki tavallinen öljy
Olet varmasti huomannut, miten valmistajat hehkuttavat voiteistaan löytyvän hyvinkin erikoisia ja eksoottisia öljyjä. Jos kuvittelit että näissä öljyissä on jokin aivan erityinen vaikutus iholle niin se ei välttämättä pidä paikkaansa. Kosmetiikan öljyjen tarkoitus ei ole tuoda iholle mitään uutta kemikaalia vaan vahvistaa iholla luonnostaan olevien rasvahappojen määrää.
Jotkin erikoiset öljyt tosin sisältävät kasvikemikaaleja, joilla on positiivinen vaikutus ihoon. Silloin öljy on mukana tuotteessa myös antioksidanttiensa tai muiden kasvikemikaalien vuoksi.
Paneudu öljyjen maailmaan
Kun valmistat kotikosmetiikkaa, sinun kannattaa erityisesti paneutua öljyjen salaisuuksiin. Kosmetiikan öljyt sisältävät juuri niitä ihollesi erityisen merkityksellisiä komponentteja. Opettelemalla kasviöljyjen ominaisuudet, saat valmistettua itsellesi tehokkaampia ja iholle ystävällisempiä tuotteita. Näin voit myös säästää ison summan rahaa. Opettelemalla öljyjen rakenteesta pääasiat, voit välttyä hankkimasta kalliita ja omalle iholle tehottomia erikoisöljyjä. Hyvin tavanomaisistakin öljyistä löytyy nimittäin todella tehokkaita vaihtoehtoja ihonhoitoon.
Öljyjen yleisimmät rasvahapot
Öljyjen perusrakenne koostuu kahdesta komponentista; glyserolista eli glyseriinistä sekä rasvahapoista. Lisäksi öljyissä on niin sanottu saippuoitumaton osa. Se sisältää vaihtelevia määriä E-vitamiina sekä muita antioksidantteja. Mitä tummempi öljy, sitä enemmän antioksidantteja.
Glyseroli on yleensä kaikissa öljyissä samanlaista (on olemassa myös poikkeuksia). Kosmetiikan öljyjen rasvahapot sen sijaan vaihtelevat hyvinkin suuresti. Juuri öljyjen rasvahappoihin kannattaa kiinnittää huomio silloin, kun suunnittelet tuotetta omalle ihollesi. Tätä samaa tietoa voit käyttää hyväksesi myös silloin, kun valitset tuotetta luonnonkosmetiikan valikoimista.
Tyypillisimmät rasvahapot, joita kosmetiikan öljyt sisältävät
- Öljyhappo
eli oleiinihappo (omega 3-rasvahappo) joka on kertatyydyttämätön, nestemäinen
rasvahappo - Linolihappo
(omega 6-rasvahappo) joka on monityydyttämätön, nestemäinen rasvahappo - Palmitiinihappo
joka on tyydyttynyt, kiinteä rasvahappo - Steariinihappo
joka on tyydyttynyt, kiinteä rasvahappo
Nämä neljä öljyhappoa ovat yleisimpiä useimmissa kasviöljyissä. Yleisemmät niistä ovat linolihappo sekä öljyhappo eli oleiinihappo. Lisäksi on olemassa hyvin tärkeitä rasvahappoja, joita esiintyy vain hyvin pieniä määriä perusöljyissä.
Kaksi iholle hyvin tärkeää mutta pieninä pitoisuuksina esiintyvää rasvahappoa
- Alfalinoleenihappo (kasviperäinen omega-3 rasvahappo) joka on ns. välttämätön rasvahappo. Ihmisen keho ei pysty alfalinoleenihappoa itse valmistamaan vaan sitä pitää saada ravinnon mukana esimerkiksi pellavansiemenistä, hamppuöljystä tai hampun siemenistä sekä saksanpähkinöistä.
- Gammalinoleenihappo (omega-6 rasvahappo) joka on monityydyttämätön rasvahappo. Gammalinoleenihappo on hyvin harvinainen rasvahappo. Sitä esiintyy esimerkiksi purasruohon helokkien siemenissä. Nuoren ihmisen elimistö pystyy valmistamaan tarpeeksi gammalinoleenihappoa alfalinoleenihaposta. Vanhetessa gammalinoleenihapon tuotanto hiipuu ja sitä pitää saada purkista lisää.
Miten löytää optimaaliset
rasvahapot iholle?
Kun etsimme iholle parasta öljyä, meidän pitää ihan ensiksi selvittää tarkasti käytettävien öljyjen rasvahappopitoisuudet. Se ei olekaan ihan helppo tehtävä. Kosmetiikan öljyt ovat hyvin moninainen joukko eri lähteistä tuotettuja ainesosia. Luonnonöljyjen rasvahappopitoisuuden voivat vaihdella suurestikin. Esimerkiksi auringonkukkaöljyssä voi olla linolihappoa 28%-89% riippuen auringonkukansiemenlajikkeesta ja kasvupaikasta. Valitettavasti valmistajat eivät aina ilmoita öljyjen rasvahappopitoisuuksia. Tämä hankaloittaa suuresti oikean öljyn valintaa.
Ihmisen iholle tärkein ulkoinen rasvahappo on linolihappo
Ihmisen iholla on uskomattoman monia eri rasvahappoja. Osan rasvahapoista ihminen kykenee valmistamaan itse. Osa rasvahapoista on sellaisia, joita esiintyy pääasiassa vain iholla. Linolihappo on yksi tällainen.
Linolihappoa on tärkeä solukalvojen komponentti. Jos linolihaposta on puutetta, näkyy puutos heti ihon hilseilynä ja hiustenlähtönä. Siksipä kosmetiikan öljyt ovatkin niin tärkeitä.
Linolihapon nurja puoli on sen herkkä hapettuminen. Siksi se ei ole kovin suosittua teollisessa kosmetiikassa. Olen nähnyt luonnonkosmetiikassa linolihappopohjaisia tuotteita, joihin on lisätty hapettumisen ehkäisemiseksi runsaasti säilöntäaineita. Tämä on ollut välttämätöntä, jotta tuotteen myyntiaikaa saataisiin kohtuullisemmaksi.
Linolihappo ehkäisee ihon tulehduksia
Linolihapolla on tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia iholla. Jos linolihappoa nauttii ruuaksi turhan suuria määriä, saattaa se lisätä tulehduksia kehossa. Jos linolihappoa käyttää ulkoisesti iholla, se puolestaan vähentää tulehduksia kuten aknea ja ekseemaa.
Ne öljyt, jotka ovat hyviä meidän ihollemme, eivät välttämättä sovi suurina määrinä käytettäväksi ravintona ja päinvastoin. Tämä on oikein hyvä nyrkkisääntö, jota kannattaa noudattaa öljyjä valitessa.
Tämä on hyvin tyypillistä ihmisen kehon toiminnassa. Iho on usein peilikuva ihmisen kehon sisäisestä toiminnasta. Ihmisen keho on aina hieman emäksinen sisältä päin mutta ulkoapäin hapan. Tämä on eräs elimistön suojamekanismeista. Jos iho muuttuu pinnalta emäksiseksi, se sairastuu aivan varmasti.
Linolihappoa on runsaasti seuraavissa helposti hankittavissa öljyissä
- Auringonkukkaöljy noin 66% (voi olla myös vain 28%) hanki aina kylmäpuristettu öljy, ei paistoöljyjä marketista
- Safloriöljy eli ohdakeöljy 74%
- Unikonsiemenöljy 70%
- Hamppuöljy 54%
- Viinirypäleensiemenöljy 68-72%
On myös olemassa harvinaisempia kasviöljyjä, joissa on hyvinkin korkeita linolihappopitoisuuksia. Niitä on kuitenkin hankalaa ja kallista hankkia. Voit itse yrittää bongata eri öljyjen linolihappopitoisuuksia netistä tai voi vierailla Luonnonöljyjen rasvahappotaulukossani jossa on noin sadan eri öljyn rasvahappoprofiilit.
Muista että rasvahappoprofiilit ovat noin arvoja. Ne vaihtelevat suuresti riippuen lajikkeesta ja kasvuolosuhteista sekä jalostusasteesta.
Iho ei pidä liiasta öljyhaposta
Kosmetiikkatuotteissa yleisesti käytetään hyvin paljon öljyhappoa sisältäviä öljyjä. Öljyhappo on hyvin säilyvä rasvahappo, joka ei hapetu ja pilaannu samalla tavoin kuin linolihappo.
Ihon tärkein rasvahappo on linolihappo. Iho kyllä pystyy käyttämään myös öljyhappoa eli oleiinihappoa. Oleiinihappo on kuitenkin vain jonkinlainen hätävara iholle. Kun linoleenihappoa ei ole riittävästi saatavilla, pitää ihon tyytyä korvaavaan öljyhappoon. Öljyhapon ongelmana on se, että pitkään ja runsaasti käytettynä se lopulta tukkii huokosia. Jos iholla kuitenkin on aina runsaasti linolihappoa käytettävänään, näin ei välttämättä tapahdu.
Öljyhappopitoisia öljyjä voi toki käyttää kosmetiikassa mutta harkiten. Öljyhappo imeytyy aivan ihon pintakerrokseen suojaten ihoa kuivumiselta. Hyvin kevyeen, suojaavaan voiteeseen voit käyttää öljyhappopitoisia öljyjä yhdessä linolihappoisten öljyjen kanssa.
Tärkein öljyhapon lähde on oliiviöljy. Oliiviöljyssä on usein lähes 90% öljyhappoa. Sitä kutsutaan kosteuttavaksi öljyksi sillä se suojaa ihoa kuivumiselta. Öljyhappo on hyvin terveellistä ravintona. Iholle sitä ei kannata kovin suuria määriä käyttää. Oliiviöljy ei ole ihonhoidossa se kaikkein paras öljy.
Palmitiini ja steariinihappo ovat käyttökelpoisia kosmetiikassa
Vaikka kosmetiikan öljyt ovat usein juoksevia, ei sovi unohtaa kiinteitäkään rasvoja. Palmitiini- ja steariinihapot ovat rasvahappoja joita esiintyy jokaisessa öljyssä pieniä määriä. Jos haluat löytää suuria määriä näitä kovia rasvahappoja voit käyttää esimerkiksi sheavoita tai jotain muuta kiinteää kasvirasvaa. Palmitiinihappo ja steariinihappo tekevät näistä kasvirasvoista kiinteän.
Palmitiinihappo on yleistä eläinrasvoissa
Palmitiinhappoa löytyy ehdottomasti eniten eläinrasvoista. Joissakin eläinrasvoissa on palmitiinihappoa jopa 25%. Palmitiinihappo tekee eläinrasvoista kovaa rasvaa. Kasviöljyistä eniten palmitiinihappoa on palmuöljyssä, josta se on saanut myös nimensä. Palmuöljyä ei nykyisin juurikaan käytetä kosmetiikassa eettisistä ja ekologisista syistä.
Kosmetiikan öljyistä eniten palmitiinihappoa on riisinleseöljyssä (21%), macadamiaöljyssä (20% palmitoleiinihappoa ja 20% palmitiinihappoa), maissiöljyssä (10%), sheavoissa (9%) ja kookosöljyssä (8%).
Steariinihappoa löytyy eniten myös eläinrasvoista (25%) sekä sheavoista (jopa 20%). Myös maissiöljyssä on runsaasti steariinihappoa.
Kaikissa juoksevissa öljyissä on jonkin verran palmitiinihappoa ja steariinihappoa. Jos ihosi ei tarvitse suojausta kuivumista vastaan, voit hyvin tyytyä valmistamaan tuotteesi vaikkapa riisinleseöljystä. Riisinleseöljy on hyvin tasapainoinen öljy. Siinä on iholle hyvin optimaalinen sekoitus eri rasvahappoja (37% linoleenihappoa, 37% öljyhappoa sekä yli 20% palmitiinihappoa). Riisinleseöljy sisältää myös paljon E-vitamiinia, joka on iholle hyvin tärkeä antioksidantti.
Palmitiinihappo sekä steariinihappo esiintyvät myös normaalissa ihossa luonnostaan. Ihon oma tali sisältää näitä rasvahappoja juuri suojaamistarkoituksessa. Palmitiinihappo ja steariinihappo muodostavat ihon pinnalle suojaavan, luonnollisen kalvon, joka suojaa ihoa kuivumiselta. Siksi nämä kaikki rasvahapot ovat erittäin tärkeitä ja tarpeellisia omalla tavallaan.
Käytä alfalinoleenihappoa (ALA) ja gammalinoleenihappoa (GLA) ihon tehohoitoihin
Alfalinoleenihappo on iholle tärkeä kasviperäinen omega-3 rasvahappo. Omega-3 rasvahappoa on olemassa myös eläinperäisenä. Esimerkiksi kalaöljy on sellainen. Kalaöljy on hyvää iholle mutta vain sisäisesti käytettynä. Hajuhaittojen takia kalaöljyä ei koskaan käytetä ulkoisesti, vaikka se muuten voisi sopiakin iholle.
Alfalinoleenihappo imeytyy syvälle ihon pintakerroksiin eikä jätä iholle rasvaista tuntua. Alfalinoleenihapolla on kuitenkin haittapuolensa. Liiallisesti ja liian usein käytettynä se kuivattaa ihoa todella paljon.
Gammalinoleenihappo on harvinainen omega-6 rasvahappo, jota nuoren ihmisen elimistö pystyy itse valmistamaan. Ikääntyessä gammalinoleenihapon muodostus elimistössä hiipuu ja loppuu viimein kokonaan. Gammalinoleenihappo on erittäin välttämätön iholle. Iho kuivuu, ohenee ja alkaa hilseilemään, jos gammalinoleenihappoa ei ole tarpeeksi.
Sekä gammalinoleenihappoa että alfalinoleenihappoa esiintyy luonnostaan ihmisen iholla vaihtelevia määriä. Toki ihmisen iholla esiintyy myös monia muita rasvahappoja joita ei tässä tekstissä käsitellä. Kaikilla iholla luonnostaan esiintyvällä rasvahapolla on myös omat tehtävänsä iholla. Etenkin vanhempien henkilöiden sekä ihosairauksia potevien pitäisi huolehtia etenkin alfalinoleenihapon ja gammalinoleenihapon riittävästä saannista sekä ulkoisesti että sisäisesti.
Mistä saan alfalinoleenihappoa ja gammalinoleenihappoa?
Alfalinoleenihappoa löydät siemenistä kuten pellavansiemenet ja hampunsiemenet. Runsaasti alfalinoleenihappoa sisältäviä öljyjä kutsutaan joskus kuivaöljyiksi, sillä ne eivät jätä iholle rasvaista tuntua.
Gammalinoleenihappo on harvinaisempi rasvahappo. Sitä esiintyy hyvin pieniä määriä joissakin kasviperäisissä öljyissä. Vain purasruohoöljyssä, helokkiöljyssä ja mustaherukansiemenöljyssä on gammalinoleenihappoa runsaammin. Jos epäilet ihollasi gammalinoleenihapon puutosta, käytä tuotteissasi helokkiöljyä tai mustaherukansiemenöljyä.
Sekä helokkiöljyä että mustaherukkaöljyä saa kosmetiikan raaka-aineita myyvistä verkkokaupoista. Muista tarkistaa näiden öljyjen tuoreus ostaessasi sillä ne hapettuvat todella herkästi. Säilytä näitä öljyjä aina jääkaapissa.
Helokkiöljyä saa yleisesti myös kapseleina luontaistuotekaupoista. Kapseleissa oleva öljy on hapettomassa tilassa ja säilyy erittäin hyvin. Kapselit ovat paras tapa löytää todella tuoretta öljyä. Voit avata yhden helokkiöljykapselin kerrallaan ja käyttää kuuriluontoisesti, vaikka yövoiteen sijaan. Ei haittaa, vaikka käyttäisit helokkiöljykapseleita myös sisäisesti.
Tässä oli sinulle rautaisannos kosmetiikan öljyistä. Kiitos taas, kun jaksoit lukea postaukseni. Tulen avaamaan tätä öljyasiaa tulevaisuudessa laajemmin. Öljyt ovat minulle todella rakas aihe ja niistä riittää kerrottavaa todella moneen juttuun.
Mikä onkaan sinun suosikkiöljysi kosmetiikassa. Käytätkö vain yhtä öljyä vai teetkö myös sekoituksia eri öljyistä?