Tuija kosmetiikassa

Tuijaa ei moni ole mieltänyt kosmetiikan raaka-aineeksi. Tämä artikkelini käsittelee tuijaa ja sen käyttöä kosmetiikassa. Tuijaa on melkein jokaisessa pihassa. Sitä voi kerätä mihin vuodenaikaan tahansa sillä se on ikivihreä havukasvi. Tuija kosmetiikassa on tutustumisen arvoinen ainesosa.

tuija-kosmetiikassa
Tuija on yleinen pensas kotipuutarhassa

Miten tuija kosmetiikassa toimii?

Tuijaa ei ole juurikaan lisätty tavanomaiseen luonnonkosmetiikkaan. Tuijavoiteitakin on maailmalla harvakseltaan. Tämä on valitettavaa, sillä tuija on hyvin käyttökelpoinen yrtti.  Tuijan ominaisuudet on kuitenkin tunnettava jotta sitä voisi hyödyntää oikein.

Tuija sopii parhaiten jalkojen ja käsien hoitotuotteisiin. Tuijan antiseptiset ominaisuudet tulevat hyvin käyttöön näissä tuotteissa. Tuijaa käytetään maailmalla yleisesti syylien häätämiseen iholta. Silloin käytetään tuijasta valmistettua eteeristä öljyä. Eteerinen tuijaöljy on voimakkaampaa kuin uuttamalla saatu tuijaöljy. Eteerinen tuijaöljy sopii yrttilääkintään. Kosmetiikkaan käyttäisin vain tuijasta öljyyn uuttamalla valmistettua yrttiöljyä.

Mitä onkaan tujoni?

Tuijassa on runsaasti yhdistettä nimeltä tujoni. Tujonia on myös koiruohossa sekä salviassa. Kuuluisaksi tujoni on tullut absint-juomasta joka valmistetaan koiruohosta. Tujonin uskottiin ennen aiheuttavan hallusinaatioita. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tujoni on sitävastoin erittäin antiseptista ja pystyy tuhoamaan vaarallisia mikrobeita iholta. Euroopan Unioni on määritellyt sekä voiteissa että juomissa  suurimmat tujonipitoisuudet.

Tujoni ei ole vesiliukoista. Tuijasta kannattaakin valmistaa yrttiöljy. Kotona valmistetussa yrttiöljyssä ei ole liian korkeaa tujonipitoisuutta. Tujonin lisäksi tuija sisältää myös monia muita eteerisiä öljyjä jotka liukenevat yrttiöljyyn.

Tuija sisältää runsaasti kasvikemikaaleja

tuija
Kaikki tuijalajikkeet sopivat kosmetiikan valmistukseen

Tujonin lisäksi tuijaöljy sisältää myös kamferia, piniiniä, myrkeeniä, fenkonia, borneolia ja limoneenia. Nämä kaikki eteeriset öljyt ovat anti-inflamatoorisia eli bakteerien, virusten ja sienien kasvua hillitseviä. Tuija kosmetiikassa toimii varsin monipuolisesti antimikrobisena ainesosana.

Tuijassa on myös runsaasti erilaisia flavonoideja, glykosideja ja tanniineita. Näistä kaikista kasvikemikaaleista muodostuu uskomattoman tehokas yrtti  ihon turvalliseen desinfioimiseen.

Onko tuija kosmetikassa turvallinen?

Tuija ei ole varsinaisesti luokiteltu myrkylliseksi. Pohjois-Amerikassa tuijaa käytetään myös teenä parantamaan kehkoputkentulehdusta. Tuija on siis vanha lääkekasvi. Lääkekasveja kannattaa aina käsitellä kunnioittavasti. Ne ovat hyvin voimakkaita yrttejä eivätkä sovellu jokapäiväiseen käyttöön. Itse en tuijaa käyttäisi sisäisesti lainkaan. Se on mielestäni turhan voimakas yrtti teenä käytettäväksi.

Kaikki mitä levitetään iholle menee myös meidän elimistöömme. Osa kosmeettisesta kemikaalista kulkeutuu aina myös elimistöömme ihon lävitse. Siksi kannattaa harkita tarkoin kuinka vahvoja tuotteita haluaa käyttää ja mitä yrttejä niihin laittaa.

Vältä tuijatuotteiden käyttöä pienillä lapsilla. Tuija sisältää niin paljon kasvikemikaaleja että pienen lapsen maksa ei välttämättä pysty käsittelemään niitä. Tuijaa ei saa käyttää raskauden aikana edes ulkoisesti.

Tuija kosmetiikassa toimii parhaiten käsien ja jalkojen hoitoon. Käsien ja jalkojen kautta ei imeydy samalla tavalla kasvikemikaaleja elimistöön. Tuijaa on käytetty yleisesti myös ihottumien hoitoon. En kuitenkaan suosittele itse kokeilemaan. Pitää tietää tarkoin ihottuman tyyppi. Tuija sopii vain tietynlaisen ihottuman hoitoon. Monet ihottumat päinvastoin, pahenevat tuijavoiteiden käytöstä.

Tuijalle voi olla allerginen. Tuijalle voi myös allergisoitua tai herkistyä säännöllisen käytön jatkuessa pitkään. Suosittelen aina kosmetiikan ainesosien testaamista iholla ennen käyttöä. Olen kirjoittanut  yksinkertaisen ohjeen yliherkkyyksien kotitestaamisesta täällä.

Miten voit käyttää tuijaa kosmetiikassa

tuija
Tuijaa on saatavilla tuoreena ympäri vuoden

Sinun kannattaa valmistaa tuijasta yrttiöljy. Yrttiöljyn ohjeen löydät täältä. Käytä mieluiten tuoretta tuijaa. Tuoreista kasveista kannattaa aina valmistaa yrttiöljy kuumentamalla.Tuoreesta tuijasta tulee kokemukseni mukaan huomattavasti tehokkaampaa yrttiöljyä.

Valmista yrttiöljystä kosmetiikkaa

Tuijaöljy sopii kosmetiikan ainesosaksi kaikkiin käsien ja jalkojen hoitotuotteisiin. Vartalolle ja kasvoille en tuijaa suosittele sen voimakkuuden takia. Voit käyttää tuijaöljyä sellaisenaan tai sekoittaa sitä muiden öljyjen kanssa. Erityisen hyvin tuijaöljy sopii sekoitettavaksi kehäkukkaöljyyn ja kamomillaöljyyn. Sekä kehäkukka että kamomilla ovat kumpikin tulehduksia ehkäiseviä ja ihoa rauhoittavia yrttejä.

Tuija sopii käsienhoitoon

tuija-kosmetiikassa
Tuijaöljystä valmistettu desinfioiva käsienpesuaine

Valmista tuijasta ihana, desinfioiva käsienpesuaine. Ohjeen löydät täältä.  Käsienpesussa tuija raikastaa kätesi. Tuijan tuoksu on raikas havun tuoksu joka on yleensä miellyttävä. Sipulin ja kalan käsittelyn jälkeen on ihana pestä kädet yrteiltä ja havuilta tuoksuvalla pesuaineella.

Tuija myös desinfioi kätesi ennen kun alat valmistamaan ruokaa. Purkillinen tuijapesua kannattaa siis pitää aina keittiössä. Käsidesejä ja desinfioivia saippuoita on myynnissä marketeissa todella runsaasti. Niiden ainesosat eivät välttämättä ole turvallisia.

Flunssakausi lähestyy. Asiantuntijoiden mukaan flunssia pystyy ehkäisemään tehokkaasti  pesemällä käsiä ahkerasti. Tuijaa sisältävä käsienpesuaine tuhoaa samalla bakteereita ja viruksia. Siksi desinfioiva käsienpesuane on niin tarpeellinen tuote.

Tuija sopii käsivoiteisiin

Voit käyttää tuijaöljyä käsivoiteen pohjana. Suosittelen taas että laimennat tuijaöljyä muilla yrttiöljyillä tai pesrusöljyllä. Käsivoiteisiin kannattaa valita hyvin imeytyvä öljy. Auringonkukkaöljy, hamppuöljy tai safloröljy ovat sellaisia.

Tuijaöljy käsivoiteessa desinfioi ihoa. Tuija myös kirkastaa ja vaalentaa ihoa. Se rauhoittaa ihon pintaverenkiertoa ja saa ihon näyttämään kirkkaammalta. Tuijaöljy käsivoiteessa antaa pitkäaikaisen suojan haitallisia mikrobeja vastaan.

Puutarhatöissä joutuu usein alttiiksi maassa oleville pieneliöille. Silloin tuijakäsivoide suojaa ihoa tulehduksilta ja ärsytykseltä.

Tuija jalkojenhoidossa

Tuijavoidetta on perinteisesti käytetty jalkasilsan hoitoon. Jalkasilsaa esiintyy pääasiassa vanhoilla ihmisillä. Nuoret ja työikäisetkin voivat saada jalkasilsatartunnan (armeija). Se on hankala hoitaa. Jalkasilsa myös uusiutuu nopeasti. Tujavoiteen käyttö hillitsee jalkasilsaa ja estää sitä uusiutumasta. Lääkäristä ja apteekista saa kyllä tehokkaita lääkkeitä  jalkasilsaan.

Jalkasilsan estämiseen tuijavoiteen tulisi olla mahdollisimman voimakasta. Siksi kannattaa valmistaa perinteinen salva vain pelkästä tuijaöljystä. Perinteisen salvan teko-ohjeen löydät täältä.

Tuijaaa sisältävä jalkavoide voi myös toimia raikastavana ja hienhajuja poistavana voiteena jaloille. Silloin tuijaa ei kannata käyttää yksinään. Sekoita tuijaöljy johonkin perusöljyyn. Näin voit käyttää tuijaa päivittäin jalkoja raikastamaan.

Voit pestä jalkasi myös tällä samalla desinfioivalla käsienpesuaineella. Se kuorii kevyesti samalla jalkoja ja pehmentää ihoa. Jalat ovat todella raikkaat tuija-pesuaineen jälkeen. Tämän pesun jälkeen et tarvitse lainkaan jalkavoidetta. Tuija-pesuaine ei kuivata jalkoja vaan on sopivasti hoitava.

Tuija kosmetiikassa sopii myös moneen muuhun käyttöön

tuija-kosmetiikassa
Käytä tuijaöljyyn vain kasvin vihreät osat

Tuija ei ole ihan tavanomainen yrtti. Siksi sillä erikoisia käyttötarkoituksia. Tuijaa kannattaa käyttää kaikkiin sellaisiin tarkoituksiin joissa hillitään bakteerien kasvua.

Tuija deodoranttina

Deodoranttina kannattaa kokeilla tuijaöljyä ihan sellaisenaan. Älä sekoita tuijaöljyyn ruokasoodaa. Ruokasooda deodoranteissa aiheuttaa ennen pitkään kirvelyä. Iho voi tulla punaiseksi ja jopa rikkoutua. Rasvan ja ruokasoodan seosta on todella hankala pestä pois kainaloista.

Tuijaöljy estää tehokkaasti bakteerien liikakasvua kainaloissa. Hikoilua se ei estä. Bakteerien liikakasvu saa aikaan hienhajun. Sipaise tippa tyijaöljyä kainaloihisi ja anna imeytyä hetken. Kainalot pysyvät koko päivän todella raikkaina. Pese kainalot illalla puhtaiksi vaikkapa suolasaippualla. Kaikki kosmetiikka tulee puhdistaa iholta päivittäin.

Deodoranttikäytössä tuija voi allergisoida herkemmin. Älä siis käytä tuijadeodoranttia joka päivä.

Tuija hiushoidoissa

Monet hiuspohjan ongelmat johtuvat bakteerien liikakasvusta. Hilse voi johtua monestakin asiasta. Yksi syy hilseeseen on hiivat. Tuija tuhoaa hiivoja ja hillitsee niiden kasvua. Hilseongelmaan voi kokeilla tuijaöljyä.

Voit sekoittaa tuijaöljyn vaikkapa luonnongugurttiin. Näin saat sen helposti levitettyä hiuspohjaan. Anna tuijaöljyn vaikuttaa ainakin 30 minuuttia. Pese öljy huolellisesti pois miedolla shampoolla tai vakkapa munankeltuaisilla.

Tuijaöljyä voi kokeilla myös seborreaan eli taliköhnään. Minulla ei ole kokemusta tuijaöljyn tehosta siihen mutta kannattaa aluksi kokeilla. Taliköhnään on olemassa myös lääkkeitä ja hoitoshampoota apteekissa. Siitä ei tarvitse turhaan kärsiä. Tuijaöljy on hyvä jälkihoito hiuspohjan ongelmille. Se pitää tehokkaasti mikrobit kurissa hiuspohjassa.

Eteerinen tuijaöljy

tuija-kosmetiikassa
Tuijan kävyt sopivat myös kosmetiikan ainesosaksi

Hiuspohjan ongelmissa eteerinen tuijaöljy voisi olla parempi vaihtoehto kuin  yrttiöljy. Öljyä ei saisi koskaan jättää hiuspohjaan sillä monet ihon mikrobit käyttävät öljyä ravintonaan. Kannattaa siksi harkita myös eteerisen tuija-öljyn hankkimista. Eteeristä tuijaöljyä voi sekoittaa  veteen. Se ei liukene eikä sekoitu veteen vaan jää kellumaan veden pinnalle. Ravista siis seosta voimakkaasti ennen kun laitat sitä hiuspohjaan.

Sekoitussuhde: 3desiä vettä, 10 tippaa eteeristä tuijaöljyä. Toista huuhtelu pesun yhteydessä korkeintaan 3 kertaa. Jos hoidosta ei näytä olevan apua älä jatka sitä vaan mene lääkäriin.

Näkisin mielelläni tuijaa myös pesevissä tuotteissa kuten saippuoissa. Tuijaa sisältävä antibakteerinen käsisaippua saattaisi kiinnostaa minua.

Tässä tämän kertainen artikkelini  tuijasta. Kiitos että luit juttuni ja toivottavasti sait uusia ideoita kosmetiikkakokkailuihisi.  Tuija on melko tuntematon kosmetiikan ainesosa vielä. Toivon kuitenkin että tuijan hyvät ominaisuudet tunnettaisiin paremmin. Silloin sitä myös kätetään enemmin.

Miten sinä käytät havuja kosmetiikassa? Olisin todella kiitollinen jos kertoisit oman kokemuksesi havujen käytöstä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavaksi

Sokerit kosmetiikassa, turvallinen ja tehokas ainesosa

Lue artikkeli