Kasvata itse kosmetiikan yrtit

Omassa puutarhassa, patiolla tai parvekkeella voi mainiosti kasvattaa kosmetiikan valmistuksessa tarvittavia yrttejä. Monet tavanomaiset mausteyrtit sopivat hyvin kosmetiikka käyttöön. Itse kasvatettuina varmistat kasvien myrkyttömyyden. Sinulla on myös oiva tilaisuus kasvattaa hieman erikoisempia yrttejä. Harvinaisempia kasveja on mielenkiintoista kokeilla eri tuotteissa. Tässä postauksessa esittelen sinulle muutamia kosmetiikkaan sopivia kasveja joita on helppo itsekin kasvattaa.

kasvata-itse-kosmetiikan-yrtit
Kaunokainen eli Bellis perennis tasoittaa ihon pigmenttimuutoksia
Kuva jhenning Pixabaystä

Kotikosmetiikassa käytettävät kasvit kannattaa viljellä itse

Puhtailta paikoilta kerätyt villiyrtit sopivat loistavasti kosmetiikkaan. Jos haluaisit käyttää tuotteissasi jotain muuta kuin villinä luonnossa kasvavia kasveja, sinulla on edessäsi ongelma. Luomuyrttien ja muiden luomulaatuisten kasvien haaliminen on työlästä. Luomuvalikoima on myös suhteellisen pieni. Siksi kannattaakin satsata omaan tuotantoon, jos vain on mahdollista.

Itse kasvattamalla saat käyttöösi juuri omalle iholle sopivat kasvit. Voimakkaita, aromaattisia yrttejä on runsaasti tarjolla mutta ne eivät käy kaikkien iholle. Omaan ruukkupuutarhaasi voit valita juuri ne lempeimmät ja hoitavimmat kasvit.

Mitä kasveja viljelisin?

Sinulla on valittavanasi valtavasti eri kasveja. Tässä postauksessa annan sinulle vain muutamia ideoita. Itse valitsisin kasveja, joita on hankala hankkia mistään luomuna. Monia tässä luetelluista kasveista ei edes ole saatavilla kuivattuna. Siksi sinun kannattaakin viljellä niitä itse.

Ruusut (Rosa)

Ruusut ovat todella kiitollisia kasvatettavia. Jos tykkäät käyttää ruusuja kosmetiikassa, ne kannattaa viljellä itse. Kuivattuja ruusunnuppuja ja terälehtiä toki saa myös ostaa. Niiden laatu vain ei aina ole kovin hyvä. Ruusujen terälehdet sopivat mainiosti kylpysuolaan ja kasvovesien valmistukseen.

Ruusujen paras ominisuus kosmetiikassa on tuoksu. Kosmetiikkaan kannattaakin käyttää mieluiten tuoksuvia ruusulajikkeita. Monet tuoksuvista ruusuista ovat pensasruusuja. Kysy vinkkejä sopivista ruusuista taimimyymälästä.Muista että kaikki taimimyymälöiden ruusut ovat myrkytettyjä tautien ja tuholaisten varalta. Voit käyttää niiden kukkia kosmetiikkaan vasta vuoden kuluttua.

Olen aikaisemmin kirjoittanut kattavan artikkelin ruusuista. Voit lukea sen täältä.

Kaunokainen (Bellis perennis)

Kaunokaiset ovat kesäisiä ja hyvin helppohoitoisia. Kaunokaiset ovat kuin minipäivänkakkaroita. Niitä voi kasvattaa vaikkapa parvekkeella tai patiolla. Ainoa vaatimus on aurinkoinen paikka. Kovin varjoisassa paikassa kaunokainen ei menesty. Usein Bellis perennistä istutetaan nurmikon sekaan tuomaan kukkaketomaista tunnelmaa. Se on matala kasvi, joka väistää ruohonleikkurin.

Kaunokaiset ovat tärkeä ainesosa ihon väriä tasoittavissa tuotteissa. Niiden sisältämät polyfenolit toimivat tyrosinaasin estäjinä. Tyrosinaasi on hapettava entsyymi, joka vaikuttaa melaniinin muodostumiseen. Kaunokaisesta valmistettu uute tasoittaa ihon sävyä ja vaalentaa tummia alueita. Samaan tapaan iholla toimii esimerkiksi arbutiini ja C-vitamiini.

Rohtosalkoruusu (Althea officinalis)

Rohtosalkoruusu on kaunis, komea kasvi, josta on paljon iloa. Rohtosalkoruusu kuulu malvakasveihin. Jos sinulla on puutarhassasi malvaa, voit käyttää sitä. Rohtosalkoruusu tarvitsee aurinkoisen paikan, multavan maan ja pitkän kasvukauden. Sitä voi kasvattaa mainiosti myös patiolla tai parvekkeella, isossa ruukussa.

Kosmetiikkaan rohtosalkoruususta käytetään etenkin juuret. Rohtosalkoruusulla on paksut juuret, jotka sisältävät runsaasti kosteuttavia ainesosia.Käytä rohtosalkoruusunjuurta hiustenhoidossa. Se antaa runsaasti miellyttävää tekstuuria ja kosteutta hiuksille. Rohtosalkoruusunjuuresta valmistettu uutos sopii hyvin myös voiteiden pohjaksi.

Kevätesikko (Primula veris)

Kevätesikko on kevään ensimmäisiä kukkijoita. Se on luonnonvarainen Ahvenanmaalla ja esiintyy harvinaisena eteläisessä Suomessa. Kevätesikkoja voi myös kasvattaa puutarhassa. Kevätesikko sisältää runsaasti iholle hyödyllisiä ravinteita ja vitamiineja. Se on antimikrobinen kasvi. Voit käyttää sitä epäpuhtaalle iholle.

Kevätesikon erityispiirre on sen kyky puhdistaa ihoa. Se sisältää tehokkaasti mutta hellävaraisesti puhdistavaa luonnon saponiinia.  Kevätesikkouute pystyy tunkeutumaan syvälle ihohuokosiin. Ihostasi tulee raikkaan puhdas ja hehkuva. Käytä kevätesikkoa kaikkiin ihoa ja hiuksia puhdistaviin tuotteisiin.

Saponiinit ovat vesiliukoisia, joten valmista kevätesikosta uutos kuumaan veteen. Kasvista uutetaan vain kukat.

Älä koskaan käytä kaupassa myytäviä kevätesikkoja ihonhoitoon. Niissä on rutkasti myrkkyjä mukana.

Rosmariini (Rosmarinus officinalis)

Rosmariini on aromaattinen maustekasvi. Olen joka vuosi ostanut ison, pensasmaisen rosmariinin koristamaan pihaa. Sen tuoksun voit tuntea ohi kävellessäsi. Rosmariini tuo pihallesi tai patiollesi Välimeren tunnelmaa.

Rosmariini sopii myös ihonhoitoon. Sen vaikutus on antimikrobinen ja ihoa rauhoittava. Rosmariini sopii hyvin kasvovesiin ja voiteisiin.

Suosin rosmariinia erityisesti miliumien hoidossa. Monet tunnetut kosmetiikkabrändit valmistavat miliumeja poistavia silmänympärystuotteita joissa on mukana rosmariinia. Olen yrittänyt selvittää, miksi rosmariini tehoaa miliumeihin mutta en ole löytänyt luotettavaa vastausta. Kokeile itse niin huomaat.

Kaupassa myytävät rosmariinit ovat turvallisia käyttää sillä ne ovat tarkoitettu ravinnoksi. Voit siis hankkia rosmariinisi marketin vihannesosastolta tai kukkakaupasta.

Sommittele kesäksi mieleisesi ruukkupuutarha kosmetiikan kasveista

kasvata-itse-kosmetiikan-yrtit
Kevätesikko
Kuva Jacques GAIMARD Pixabaystä

Yhdistelemällä kosmetiikassa käytettäviä yrttejä ja kasveja voit luoda itsellesi soman ruukkupuutarhan. Ehdit vielä aloittaa taimikasvatuksen siemenistä. Siemenistä itse kasvatetut kasvit ovat taatusti myrkyttömiä.

Edellä mainitut kasvit ovat vain pieni esimerkki kosmetiikkaan sopivista viljeltävistä yrteistä. Hyvin monet eri kasvit ovat hyödyllisiä ihonhoidossa. Eri kasvit vaikuttavat iholla eri tavoin. Yhdistelemällä tuotteisiisi eri kasveja, luot aivan uniikkia kosmetiikkaa.

Odotan malttamattomana kesää. Haluaisin kokeilla niin montaa uutta kasvia. Oletko sinä jo suunnitellut kesän yrttipuutarhaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavaksi

Ekologinen moringaöljy korvaa oliiviöljyn

Lue artikkeli