Mustakuminaöljy; Faaraoiden ihmeseerumi

Mustakuminaöljy (englanniksi black seed oil) on ikivanha tuote, jota käytetään vanhoissa kulttuureissa kuten Intiassa sekä Lähi-Idässä. Mustakuminaöljyllä on lukuisia käyttötarkoituksia. Tässä artikkelissa kerron siitä, miten voit käyttää mustakuminaöljyä hiusten- sekä ihonhoitoon.  Mustakuminaöljy on melko tuntematon tuote. Sen kaikkia ominaisuuksia ei vielä tunneta. Mustakuminaöljy eroaa selvästi kaikista tunnetuista öljyistä. Siksi sen käyttöönkin pitää perehtyä kunnolla. Seuraavaksi kerron sinulle mustakuminaöljyn historiasta ja sen hyödyistä iholle ja hiuspohjalle.

mustakuminaoljy
Mustakumina eli ryytineito on kukkiessaan hyvin kaunis.
Kuva SanduStefan Pixabaystä

Mustakuminaöljy oli Kleopatrojen kosmetiikkaa

Mustakumina eli Nigella sativa on kotoisin Lounais-Aasiasta. Mustakuminaa ei pidä sekoittaa tavalliseen kuminaan eikä juustokuminaan eli jeeraan. Mustakumina kuuluu aivan eri kasviperheeseen: Nigella on leinikkiperheen jäsen. Sen kukka muistuttaa leinikin kukkaa mutta on väriltään taivaansininen.

Mustakumina viihtyy hyvin Lähi-Idän äärimmäisessä helteessä. Sitä onkin viljelty esimerkiksi Egyptin alueella jo Faaraoiden aikaan tuhansia vuosia sitten. Faaraoiden haudoista on löydetty mustakuminan siemeniä. Siksi sitä kutsutaan myös Faaraoiden öljyksi.

Mustakuminasta valmistettu öljy on lähes mustaa ja tuoksuu hieman tervalle. Tuoksu voi olla aika voimakas tottumattomalle mutta silti miellyttävä.

Mustakuminaöljy sisältää runsaasti antioksidantteja

Ihonhoidossa mustakuminaöljyn suosio perustuu sen todella runsaaseen antioksidanttipitoisuuteen. Antioksidantit suojaavat ihoa hapettumiselta ja siten myös vähentää ikääntymisen merkkejä.

 Mustakuminaöljy sisältää antioksidanttia nimeltä timokinoni. Timokinoni on tulehduksia ehkäisevä ja parantava yhdiste. Timokinonia on tutkittu jopa syövän hoidossa. Sillä voi olla okasolukasvaimia vähentävä vaikutus.

Mustakuminanöljyn muut huipputehokkaat antioksidantit ovat karvakroli, t-antoli ja 4-terpineoli.

Mustakuminaöljy sisältää myös kalsiumia sekä lukuisia vitamiineja kuten A-vitamiini, D-vitamiini, Foolihappo, B3-vitamiini sekä niasiini.

Runsaan antioksidantti- ja vitamiinipitoisuutensa ansiosta mustakuminaöljyn vaikutusta on kokeiltu myös useisiin ihosairauksiin kuten

  • Ekseema, löydät vuoden 2013 tutkimuksen täältä. Mustakuminaöljyä on kokeiltu käsissä olevaan ekseemaan rohkaisevin tuloksin.
  • Psoriasis, tutkimus löytyy täältä. Tutkimus on suoritettu vain hiirillä, joten ihmisillä vaikutus voi olla ihan muuta.
  • Akne, lisätietoa mustakuminaöljyn vaikutuksesta akneen löytyy täältä. Aknen kohdalla tutkimukset on tehty ihmisillä ja tulokset ovat olleet rohkaisevia.

Mustakuminaöljyssä on erittäin rikas ja monipuolinen rasvahappokoostumus

black-seed-oil
Mustakuminaöljy on hyvin tummaa, melkein mustaa öljyä

Mustakuminaöljy on hyvin vanha ja suosittu tuote. Siksi se on tutkittu hyvin perusteellisesti. Myös öljyhapot ovat tutkittu tarkkaan ja analysoitu moneen kertaan.

Mustakuminaöljy sisältää pääosin linolihappoa, joka on erittäin hyvä rasvahappo iholle. Linolihappo ei ole huokosia tukkiva. Öljyhappoa mustakuminaöljyssä on vain vähän. EPA ja DHA rasvahapoilla on lähinnä ravitsemuksellista merkitystä.

  • Linolihappo 42,76%
  • Öljyhappo 16,59%
  • Palmitiinihappo 8,51%
  • Steariinihappo 2,22%
  • Eikosantrienohappo 4,71%
  • Eikosapentaeenihappo EPA  5,98%
  • Dokosaheksaeenihappo DHA 2,97%

Myös muiden kosmetiikassa käytettävien öljyjen rasvahappokoostumukset löytyvät sivuiltani. Käy tutustumassa Luonnonöljyjen Rasvahappotaulukkoon. Olen koonnut sivulle noin sata erilaista öljyä, vahaa ja kiinteää rasvaa eli listaus on todella kattava.

Mustakuminaöljy on antiseptinen

Mustakuminaöljy tehoaa hyvin iho-ongelmiin, jossa mikrobit ovat saaneet vallan. Eräs tyypillinen mikrobien aiheuttama ongelma on hilse. Hilse johtuu usein hiivasienen liikakasvusta. Mustakuminaöljyä sisältävä öljyhoito hiuspohjalle voi saada hilseongelman kuriin.

Öljyissä olevat antioksidantit eivät ole koskaan riittävän vahvoja parantamaan varsinaisia tulehduksia tai akuuttia sienitautia iholta. Ne toimivat vain ylläpitohoitona tai ennaltaehkäisevästi. Jos sinulla on selkeä, akuutti ihosairaus tai tulehdus iholla, käänny ehdottomasti aina ihotautilääkärin puoleen.

Mustakuminaöljy suojaa ihoa infektioilta. Varsinkin kesäisin iholle saattaa tulla helposti tulehduksia ja sieni-infektioita. Olen käyttänyt mustakuminaöljyä jalkavoiteissa suojaamaan kesäjalkoja jo ennakolta. jalkavoide kannattaa levittää kosteille jaloille aina jalkakylvyn ja mahdollisen raspauksen jälkeen

Mustakuminaöljy supistaa huokosia

Mustakuminaöljyllä on havaittu olevan huokosia supistavia vaikutuksia. Huokosten avonaisuus ei ole pelkästään kosmeettinen ongelma. Avonaiset huokoset keräävät likaa ja ilman epäpuhtauksia tehokkaammin kuin sulkeutuneet huokoset.

Mustakuminaöljy aktivoi hiusfollikkeleita

Intiassa mustakuminaöljy on eräs parhaista tuotteista hiustenlähtöön sekä hiusten kasvun vauhdittamiseen. Mustakuminaöljy lisää verenkiertoa hiuspohjassa. Kun levität mustakuminaöljyä hiuspohjaan, tunnet miellyttävän lämmöntunteen. Se tarkoittaa, että verenkiero alkaa vilkastumaan. Vilkastunut verenkierto tuo lisää happea ja ravinteita hiusfollikkeleille ja saa hiuksesi uuteen kasvuun.

Mustakuminaöljy tukee päänahan terveyttä ja ehkäisee päänahan ongelmia.

Mustakuminaöljy säilyttää ihon kimmoisana ja kosteutettuna

Öljyt eivät varsinaisesti kosteuta ihoa. Jos sinulla on jo valmiiksi erittäin kuiva iho, öljyn levittäminen iholle ei tuo sille lisää kosteutta. Kosteus tarkoittaa aina vettä. Siksi öljyt kannattaa aina levittää kostealle iholle. Paras kosteutus on puhdas vesi. Voit toki lisätä veteen hieman glyseriiniä sitomaan kosteutta ihoon.

Mustakuminaöljy lukitsee kosteuden tehokkaasti syvälle ihoon niin että iho tuntuu hyvin joustavalta ja pehmeältä. Mustakuminaöljy imeytyy hyvin eikä jätä ihon pintaa rasvaiseksi.

Mustakuminaöljy poistaa iholta tummentumia

Paras tapa poistaa iholta tummentumia on käyttää antioksidanttipitoisia ihonhoitotuotteita. Mustakuminaöljyn antioksidantit tehoavat hyvin ihon ikääntymisestä johtuviin tummiin läiskiin. Voit joutua käyttämään mustakuminaöljyä jonkin aikaa ennen, kun tulokset alkavat näkyä ja tummentumat haalistua.

Kuinka käytät mustakuminaöljyä?

Valitse aina 100%, puhdas, kylmäpuristettu mustakuminaöljy. Luomulaatu on tietysti aina suositeltava vaihtoehto.

Mustakuminaöljyä myydään hyvin pienissä pulloissa. Se ei ole mikään perusöljy vaan erittäin voimakas erikoisöljy. Mustakuminaöljy kannattaa aina sekoittaa johonkin perusöljyyn kuten auringonkukkaöljyyn tai safloriöljyyn. Mieto perusöljy laimentaa mustakuminaöljyn iholle sopivaksi.

Mustakuminaöljy sopii hyvin ihoöljyksi

Käytä mustakuminaöljyä noin 5-20% laimennoksena. Voimakkaampi, 20% laimennos sopii parhaiten käytettäväksi silloin kun sinulla on iho-ongelma, johon haluat apua. Normaalisti 5% laimennos riittää aivan hyvin ylläpitämään ihon kuntoa. Miedoilla perusöljyillä laimennettua mustakuminaöljyä voit käyttää sellaisenaan suoraan iholle. Sama öljy käy niin kasvoille, vartalolle kuin hiuspohjaankin.

Käytä mustakuminaöljyä vedettömiin salvoihin

Mustakuminaöljy sopii vedettömiin, mehiläisvahaa sisältäviin voiteisiin. Muinaisessa Kreikassa mustakuminaöljyä käytettiin aina yhdessä mehiläisvahan ja propoliksen kanssa. Propolis on mehiläisvahakittiä. Se sisältää valtaisan määrän antibakteerisia aineita kuten hartseja. Jos olet hartsiallergikko, älä käytä mehiläistuotteita. Älä ainakaan propolista.

Voit myös valmistaa tehokkaasti hoitavan emulsiovoiteen, jossa on noin 5- 20% mustakuminaöljyä. Antibakteerinen mustakuminaöljystä valmistettu emulsiovoide sopii hyvin jalkojen hoitoon. Ongelmaiholle voit myös valmistaa mustakuminaöljyä sisältävän kasvovoiteen.

Erittäin suositeltavaa on käyttää mustakuminaöljyä hiustenhoitoaineissa. Lisää muutama tippa mustakuminaöljyä hoitoaineen sekaan ennen, kun levität hoitoaineen hiuksiisi. Anna vaikuttaa muutama minuutti ja huuhtele hoitoaine pois normaalisti.

Mustakuminaöljy on mielenkiintoinen erikoisöljy, jota kannattaa kokeilla

black-seed-oil
Mustakuminaöljyä myydään etnisissä kaupoissa

Mustakuminaöljy on hyvin poikkeuksellinen öljy, jota harvemmin käytetään kosmetiikassa. Se on kuitenkin erittäin ravitseva ja antioksidanttipitoinen tuote. Antioksidanttiensa ansiosta mustakuminaöljy myös säilyy paremmin kuin muut hyvin linolihappopitoiset öljyt. Mustakuminaöljyn hyvänä ominaisuutena on sen soveltuvuus myös ruuanlaittoon. Voit hyödyntää terveellistä mustakuminaöljyä myös keittiössä antamaan täyteläistä makua vaikkapa kasvisruokiin ja salaatinkastikkeisiin.

2 vastausta

  1. Miksi mustakuminaöljyä ei saa isoimmissa pulloissa vuosia sitten oli ,pikku pullo kestää muutaman päivän tulee kalliiksi

  2. Hei Airi
    Totta, yleensä mustakuminaöljy on 150 millin pulloissa. En tiedä miksi näin on. Tässä on verkkokauppa josta sitä saa litran pulloissa luomulaatuisena. Hinta on mielestäni hyvin edullinen.

    Terkuin Outi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavaksi

Vertailussa kolme emulsiovoidetta; miten kotikosmetiikka eroaa kaupallisista valmisteista?

Lue artikkeli