Suola kosmetiikan raaka-aineena

Kirjoitin jokin aika sitten sokerista kometiikan ainesosana. Nyt on sitten suolan vuoro. Suola on luonnollinen aine. Se on välttämätön solujen terveydelle. Sokeria ja suolaa käytetään usein hieman samaan tapaan kotikosmetiikkaa valmistettaessa. Ne kuitenkin eroavat ominaisuuksiltaan melkoisesti. Nyt otamme selvää, miten suola kosmetiikan raaka-aineena toimii.

suola-kosmetiikan-raaka-aineena
Kuva minree Pixabaystä

Mitä suola on?

Suola on kiteinen mineraali joka koostuu pääasiassa natriumista (Na) ja kloorista (Cl) Tunnetuin suola on ruokasuola.

Suolaa on olemassa kahta peruslaatua; merisuolaa ja vuorisuolaa. Näitä kahta suolaa käytetään myös keittiössä. Tavallinen ruokasuola valmistetaan vuorisuolasta.

Sekä vuorisuolaa että merisuolaa on hyvin montaa eri tyyppiä riippuen alkuperästä ja valmistustekniikasta Esittelen sinulle seuraavaksi  muutaman yleisemmän suolan. Suola kosmetiikan raaka-aineena on hyvin monipuolinen kuten tulet kohta huomaamaan.

Merisuola on tunnetuin ja ehkäpä luonnollisin suola.

Merisuola on yhdiste joka sisältää kattavasti eri mineraaleja.  Merivedessä mineraaleja on suurin piirtein aina samassa suhteessa. Kaupoissa myytävien eri merisuolalaatujen mineraalipitoisuudet voivat  kuitenkin vaihdella suuresti. Eri merisuola tuotteissa on vaihteleva määrä natriumia. Natrium onkin meriveden pääasiallisin mineraali. Keskimäärin merisuolassa on natriumia noin 40%-90% riippuen tuotantotavasta.  Merisuolan laatu ja maku vaihtelee suuresti. Siksi ei ole sama mitä merisuolaa valitsee.

Merisuolan sisältämät mineraalit

  • Kloridi
  • Natrium
  • Kalium
  • Sulfaatti
  • Magnesium
  • Kalsium
  • Bikarbonaatti
  • Strontium
  • Bromidi
  • Boraatti
  • Fluoridi
  • Silikaatti
  • Jodi

Hanki käsittelemätöntä merisuolaa

Suurin osa merisuolasta myydään käsiteltynä. Tämä vaikuttaa suolan mineraalipitoisuuteen. Kannattaakin suosia raffinoimatonta merisuolaa. Se on väriltään selkeästi harmaata. Hyvin valkoinen merisuola on aina käsiteltyä.

Käsittelemättömässä merisuolassa on mukana kaikki meriveden minraalit. Siksi se on suositeltavampaa iholle.  Merisuolan mineraalit vaikuttavat suuresti sen laatuun.

Miten merisuolaa valmistetaan

suola-kosmetiikan-raaka-aineena
Suolaa valmistetaan Vietnamissa Kuva Quang Nguyen vinh Pixabaystä

Perinteinen merisuolan valmistustapa on tuhansia vuosia vanha. Suolavesi valutetaan altaisiin josta aurinko haihduttaa veden. Altaan pohjalle on jäänyt suolakerros. Suola jauhetaan ja se on valmista käytettäväksi. Kuuluisa suolasaari on Cap Verden Sal. Salin saarella orjat ja vangit tuomittiin työskentelemään suola-altailla. Sal on turistisaari eikä suolaa enää tuoteta siellä lainkaan.

Nykyisin merisuolaa enää harvoin valmistetaan tällä perinteisellä tavalla. Se on liian hidasta ja työlästä.

Kaikki merisuolana myytävä suola ei ole peräisin merestä

Merisuolaksi kutsutaan yleisesti kaikkea suolaliuoksesta haihduttamalla valmistettua suolaa. Merisuola ei siis välttämättä ole peräisin merestä. Merisuolan valmistukseen käytetty suolaliuos voi olla peräisin myös suolaisista järvistä ja suola-aavikoilta.

Oikeastaan kaikki suola on jossain vaiheessa ollut merisuolaa. Myös suola-aavikot sekä louhittava vuorisuola on joskus ollut meressä. Vuorisuola ja aavikoilta louhittu suola ovat kuitenkin koostumukseltaan erilaisia kuin merivedestä haihdutettu suola.

Koshersuola

Koshersuola on merisuolaa jonka rakenne on hiutalemainen. Kosher-nimi tulee suolaan siitä että tällaista suolaa käytetään juutalaisissa perinneruokalajeissa.

Koshersuolaa voi käyttää kosmetiikassa kuten tavallista merisuolaa. Koshersuola on tunnettu suola kosmetiikan raaka-aineena. Koshersuolan hiutalemaista rakennetta voi käyttää hyväksi kosmetiikassa.  Jalkakylvyissä ja kylpysuolassa suolan rakenne tulee esille hienosti.

Kelttiläinen suola

Kelttiläinen suola on kotoisin Ranskasta. Se on puhdistamatonta merisuolaa joka sisältää pienen määrän myös vettä. Suola on väriltään harmahtava. Sen rakenne on hieman puuromaista ja kosteaa.

Musta laavasuola Havaijilta

Musta laavasuola tulee Havaijilta. Se on merisuola joka on suodatettu Havaijin vulkaanisella maaperällä. Havaijin musta laavasuola saa mustan värinsä vulkaanisesta aktiivihiilestä. Laavasta peräisin olevalla aktiivihiilellä on tehokas detox-ominaisuus.

Vulkaanista laavasuolaa voi käyttää puhdistaviin naamioihin sekä kuorintatuotteisiin. Tällainen suola saattaisi sopia hyvin myös kasvosaippuaan.

Havaijin punainen alaeasuola

Alaeasuola on myös Havaijilta. Se on väriltään voimakkaan  punaista. Alaeasuolan salaisuus piilee punasavessa. Merisuolaan on sekoitettu vulkaanista punaista savea nimeltä alaea. Se antaa suolalle tiilenpunaisen värin. Havaijilla alaeasuolaa on käytetty paitsi ruokiin myös uskonnollisiin riitteihin. Alaeasuolalla on siunattu temppelit, kodit ja työkalut. Alaeasuola sisältää noin 80 eri mineraalia sekä runsaasti rautaoksidia.

Alaeasuolaa voi käyttää naamioihin sekä puhdistaviin tuotteisiin. Alaeasuolalla on myös voimakas detox-vaikutus. Se poistaa iholta epäpuhtauksia ja myrkkyjä. Alaeasuola on hyvin mineraalirikasta. Se ravitsee tehokkaasti ihoa.

Kuolleenmeren suola

kuollutmeri
Kuollutmeri Israelissa

Kuolleenmeren suola on tunnettu suola kosmetiikan raaka-aineena. Se on hyvin arvostettua. Sitä käyttävät tuotteissaan myös kansainväliset huippumerkit. Kuolleenmeren suola on erityisen mineraalipitoista. Kuollutmeri ei ole meri lainkaan vaan suolainen järvi. Se suolapitoisuus on niin korkea ettei siinä juuri ole elämää. Siitä nimi Kuollutmeri.

Ihmiset ovat tienneet tuhansia vuosia Kuolleenmeren veden parantavista vaikutuksista. Kuolleenmeren suola sisältää rikkiä jolla on tunnetusti desinfioiva vaikutus. Akneiholle kannattaa siis kokeilla tätä suolalaatua. Mineraalitiheänä suolana Kuolleenmeren suola soveltuu myös kylpysuolaksi sekä kasvoille tarkoitettuihin tuotteisiin.

Lue lisää Kuolleenmeren suolasta tästä artikkelista.

Merisuola ja mikromuovit

ranskalainen-merisuola
Ranskalainen raffinoimaton merisuola

Törmäämme mikromuoviongelmaan yhä useammin. Valtamerien vedessä on nykyisin valtavat määrät mikromuovia jota ei tulla koskaan saamaan sieltä pois. Tutkijat analysoivat 39 eri merisuolaa 21 eri maasta. He etsivät tuotteista mikromuoveja. Vain 3 suolalaatua selvisi tutkimuksesta puhtain paperein. Nämä olivat Taiwanilainen merisuola (raffinoitu), Kiinalainen vuorisuola (raffinoitu) sekä  Ranskalainen merisuola (raffinoimaton).  Ranskalainen, raffinoimaton  merisuola on siis tällä hetkellä ainoa perinteinen merisuola jossa mikromuoveja ei ole. Se valmistetaan perinteisellä menetelmällä Atlantin merivedestä aurinkokuivattamalla savipatjan päällä.

Kannattaa siis huolellisesti valita suola jota käyttää sekä ruuanvalmistuksessa että kosmetiikassa. Mikromuovit kerääntyvät pikkuhiljaa elimistöömme ravinnon ja kosmetiikan mukana. Kukaan ei vielä tiedä, miten mikromuovi tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan ihmisen elimistössä.

Vuorisuola on mineraalien rikastamaa suolaa

vuorisuola
Vuorisuolaa Kuva Capri23auto Pixabaystä

Kaikki vuorisuola on joskus ollut meriuolaa. Vuorisuolaan on kuitenkin aikojen saatossa tullut mukaan runsaasti muitakin mineraaleja. Eri vuorisuolalaadut tunnistaa joskus jo väristä. Jos vuorisuola on punertavaa siinä on rautaoksideja. Tällaista vuorisuolaa kutsutaan ruususuolaksi.

Tunnetuin vuorisuolatuote on tavallinen ruokasuola eli pöytäsuola.

Ruokasuola on melkein puhdasta natriumkloridia (97%) Ruokasuola sisältää usein paakkuuntumisenestoaineita sekä muita kemikaaleja. Siihen lisätään myös jodia terveyssyistä. Ruokasuola on erittäin hyvin puhdistettua suolaa. Se ei sisällä epäpuhtauksia. Jos ylimääräiset kemikaalit eivät haittaa, voi ruokasuolaakin käyttää kosmetiikan valmistukseen.

Ruususuola on hyvin suosittu suola.

Se on kauniin persikan punaista, kiteistä suolaa. Ruususuolan väri tulee siihen uuttuneista mineraaleista kuten rautaoksidista. Ruususuolaa saadaan Himalajalta. Se louhitaan Pkistanissa  Khewran suolakaivoksissa joka on maailman toiseksi suurin suolakaivos.

Ruususuolassa ei ole niin paljon natriumia kuin ruokasuolassa. Se sisältää myös pieniä määriä rautaa, kalsiumia magnesiumi, kaliumia.

Ruususuolan etu on sen kaunis väri. Kotikosmetiikassa ruususuolan kaunista väriä voi käyttää hyväksi. Pinkki kylpysuola syntyy helposti kuivista yrteistä ja himalajansuolasta.

Kristallisuola eli intiaanisuola

Intiaanisuola on vuorisuolaa jota louhitaan Etelä-Amerikasta Andeilta. Se tulee Chilen ja Bolivian raja-alueilta. Andien intiaanisuola on intiaanien käyttämä tuote joka eroaa Himalajan ruususuolasta jonkin verran. Suolassa on kauniin punertava sävy joka tulee mangaanista ja raudasta.  Intiaanisuola on myös kaunista kylpysuolana, kuorinnoissa sekä saippuoissa.

Kalak Namak, aasialainen poltettu suola

suolaa
Kuva Hanjörg Scherzer Pixabaystä

Kalak namak on perinteinen poltettu suola. Siitä käytetään myös nimeä Himalajan musta suola. Suola louhitaan himalajan rinteiltä ja poltetaan perinteisellä menetelmällä. Kalak namakissa on pääosin natriumia.Siinä on kuitenkin myös runsaasti muita mineraaleja mukana.

Kalak namak sisältää harvinaista greigite-mineraalia. Greigite antaa suolalle erityisen  tumman sävyn. Suola on väriltään tumman liilaa jossa on mukana myös pinkkiä ja ruskeaa. Suolaa myydään suurina kiteinä. Kun kiteet jauhaa, suola saa joko pinkin tai liilan sävyn.

Kalak namak on perinteinen ayurvedinen tuote jolla on runsaasti lääkinnällisiä vaikutuksia.

Kalak namakin valmistus on suurta taidetta ja vuosisatoja vanha perinne. Himalajalta louhittu suola on tarkoin valittua.Suolassa on selkeä rikin tuoksu.  Suolaa poltetaan yhdessä eräiden yrttien kanssa 24 tuntia. Näin saadaan aikaan kemiallinen reaktio joka muuttaa suolan hyvin tummaksi. Suola jäähdytetään ja varastoidaan pitkiksi ajoiksi sillä suolan on ensin vanhennuttava.

Kalak namakissa on erittäin pistävä tuoksu. Se on hyvin rikkipitoista. Rikki on yhtä kuin mätien kananmunien tuoksu. Kalak namakin ominaistuoksu rajoittaa hieman sen käyttöä.

Kalak namakia voi käyttää kosmetiikassa pieniä määriä. Se on varsin hintava suola kosmetiikan raaka-aineena. Rikkiyhdisteet ovat hyvä apu aknen hoidossa. Kalak namak on rikkipitoinen suola jolla on samalla puhdistava ja bakteereja eliminoiva vaikutus. Kalak namak on myös hyvä lisä kasvoille tarkoitettuihin puhdistustuotteisiin. Sillä on erittäin hyvä puhdistava ominaisuus.

Varo halpoja kopioita

Kalak namakia valmistetaan edelleen perinteisellä menetelmällä. Markkinoilla on myös runsaasti halpoja kopioita. Tavalliseen suolaan yhdistetään teollisesti mineraaleja jolloin saadaan sama ulkonäkö suolaan. Tällaisella suolalla ei kuitenkaan ole samaa lääkinnällistä vaikutusta kuin aidolla Kalak namak suolalla.

Miten suola toimii iholla?

Suola on todella vanha ja perinteikäs ihonhoitoaine. Meriveden hyvää tekevät vaikutukset ovat monelle tuttuja. Merivesi on erityisen hyvää akneiholle. Normaalikin iho hyötyy selvästi merivedessä uimisesta.

Sokeri on kuivan ihon tuote eikä sovellu akneiholle. Suola on sitä vastoin  todella hyvä akneiholle. Myös kuivaihoiset voivat käyttää suolatuotteita tietyin varauksin.

1.Suola on luonollinen kuorinta-aine

Suola toimii kuorinta-aineissa todella hyvin. Se on vesiliukoista eikä siis raavi ihoa.Suolan mineraalit pehmittävät ihoa. Näin mekaaninen kuorinta on hellävaraisempaa.

2. Suola sisältää mineraaleja jotka ravitsevat ihoa.

Suolan  mineraalien on todettu imeytyvän tehokkaasti ihon läpi. Suolassa on natriumin lisäksi myös esimerkiksi magnesiumia sekä kalsiumia jotka ovat iholle tärkeitä mineraaleja.

3. Suola on kosteuttavaa

Suola pitää ihon kosteana. Kun suola imeytyy ihon pintakerroksiin se imee kosteutta puoleensa. Näin iho pysyy luontaisesti kosteutettuna. Kosteuttavana ainesosana suola vähentää ryppyjä ja poistaa turvotusta.

4. Suola on antibakteerista

Toisin kun sokeri, suola lievittää tulehduksia. Se sopii erityisesti aknesta kärsiville. Suola myös rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Antibateerisuutensa ansiosta suolaa voi käyttää moneen tuotteeseen ja tarkoitukseen.

  • Suuvesi
  • Hammastahnat
  • Hiuspohjan hoito; esimerkiksi hilse voi lähteä suolahoidolla

Suolan käytössä huomioitavaa

merisuolaa
Merisuolaa Kuva andreas160578 Pixabaystä

Suola sopii parhaiten poishuuhdeltaviin tuotteisiin. Suolaa ei pidä jättää iholle pitkiksi ajoiksi. Se saattaa ärsyttää ihoa. Jos menet suolakylpyyn, muista  kevyesti suihkuttaa suola iholtasi kylvyn jälkeen.

Suola on siitä erikoinen aine että se reagoi eri tavalla eri ihmisten iholla. Suolan vaikutus iholla riippuu ihon happamuudesta ja rasvaisuudesta. Yleensä suolatuotteet sopivat erinomaisesti henkilöille joilla on rasvoittuva, hapan iho. Kuivaihoisilla on emäksisempi iho. Suolahoidot voivat kuivattaa ihoa entisestään. Vain kokeilemalla voit tietää, sopiiko suola sinun ihollesi.

Lisäsin blogiini muutamia supertehokkaita mutta hellävaraisia reseptejä suolasta. Näitä suolareseptejä voi kokeilla herkkäihoinenkin sillä suolan määrä niissä on hyvin kohtuullinen. Käy katsomassa niitä tästä linkistä.

Suolasta riittäisi tarinaa vaikka kuinka. Päätän kuitenkin tämän kertaisen juttuni tähän. Suosittelen sinulle tutustumista eri suolatyyppeihin. Niitä on uskomattoman paljon. Teen piakkoin reseptit-välilehdelle suolareseptejä kunhan ehdin niitä kokeilemaan. Suolakosmetiikka onkin uskomattoman monipuolista ja tehokasta.

Oli todella upea kirjoittaa juttu suolasta ja kiitos että sinä käytit aikaasi ja luit juttuni. Toivottavasti sait tästä jotain ideoita omiin tuotteisiisi.

Minua kiinnostaisi tietää sinun kokemuksiasi suolasta kosmetiikassa. Oletko käyttänyt suolaa tuotteisiisi?

4 vastausta

  1. Kiitti, oli mahtava juttu, olen itse hullu kokelija ja käyttäynyt suolaa, yrttejä, ruokosooda, aromaöljytippoja 2-3 ja tehnyt jalkakylpyjä….olon on sen jälkeenkuin vastasyntyneltä….muistelen 1vuosi välissä

  2. Hei Meri
    Kiitos ihanasta kommentistasi. Yksinkertaiset ainesosat ovat uskomattoman tehokkaita. Ne ovat myös kaikkein turvallisimpia.Tämä sivusto on juuri tarkoitettu sinunlaisillesi kokeilijoille. Kun tietää mahdollisimman paljon ainesosista on helpompi suunnitella omia tuotteita. Kohta saadaan myös tuoreita villiyrttejä suoraan luonnosta.
    Terveisin Outi

  3. Hei Tuulikki
    Tosi kiva että pidit artikkelistani. Sitä oli myös todella kiva kirjoittaa.Suola on niin jokapäiväinen juttu että usein unohtaa kuinka ihmeellinen aine se on.
    Olen testailemassa reseptejä suolasta. Julkaisupäivää en vielä pysty lupailemaan. Ajatuksenani on julkaista muutama hyvä ja käyttökelpoinen suolaa sisältävä resepti blogini ”Reseptit” välilehdelle. Suola onkin yksi parhaista kuorinta-aineista. Suolakuorintaresepti on yksi vahva vaihtoehto reseptipostaukseeni.
    Iloista syksyn jatkoa sinulle!
    Terveisin Outi

  4. Kylläpä on mielenkiintoinen artikkeli. Kiitos.
    Minä käytän suolaa jalkakylpyihin, joskus suolasaippuaa jos sellaista käsiini saan ja kasvojen kuorintaan. Viimeisimpään jotain reseptiä kaipaisin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavaksi

Omenapektiini ihonhoidossa

Lue artikkeli