Arjen pienet valinnat vaikuttavat moneen tärkeään asiaan ympäristössämme kuten allergioihin ja muihin yliherkkyyksiin niin meillä ihmisillä kuin myös lemmikeillämme. Kemikaalikuorman pienentäminen vaikuttaa myös suoraan vesistön ja ilmaston tilaan. Arjen helppoja ilmastotekoja voi jokainen tehdä tässä ja nyt. Siksi tiedon lisääminen ja keskustelu kodin kemikaaleista ja kulutuksesta on erittäin tärkeää ja ajankohtaista. Uskon myös, että luonnollisilla ja hyvin yksinkertaisilla valinnoilla voimme vaikuttaa myös omaan hyvään oloomme ja jaksamiseemme.
Kemikaaleja on totuttu käyttämään kodeissa sen kummemmin miettimättä. Monet käyttämistämme kodin pesuaineista ja pyykkipulvereista ovat olleet käytössä jo lapsuudenkodeissamme ja jopa isovanhemmillamme. Siksi ne tuntuvat turvallisilta. Vasta viime aikoina on havahduttu huomaamaan, että tuiki tavalliset kemikaalit ovatkin osallisina monissa sairauksissamme. Lisäksi ne lisäävät saastekuormaa vesistöissä sekä ilmakehässä. Koska vaikutukset tulevat usein kymmenien vuosien viiveellä ja pikkuhiljaa emme välttämättä huomaa mitä on tapahtumassa.
Olemme vasta heräämässä uuteen todellisuuteen. Meidän on alettava todella tiedostaa asioita uudella tavalla. Yhteiskunta eri elimineen on toki myös huolestunut tilanteesta ja mukana muutoksessa. Yhteiskunnalliset muutokset vain tapahtuvat tuskallisen hitaasti. Vaaditaan loputtomasti kokouksia, päätöksiä, sopimuksia ja seurantaa. Silti voi olla, että rivit rakoilevat ja joku yrittää laistaa velvollisuutensa tai muuttaa täysin mielensä. Myös taloudelliset intressit painavat usein vaakakupissa yhteistä etua enemmin. Tällaisessa tilanteessa voimme kuitenkin ottaa vastuu itsellemme ja tehdä asioita pienesti. Oma koti lähipiireineen on oikein hyvä alku ekologisempaan elämään.
Muutos tulee aloittaa aina pienin askelin. Se on perussääntö kaikessa uudessa. Pienet muutokset jäävät usein pysyviksi. Omaa suoritustaan ei kannata aliarvioida, vaikka olisi vain jättänyt yhden deodoranttipullon ostamatta. Kaikki muutokset kemikaalien ja kulutuksen vähentämiseksi ovat toivottavia. Oikea asenne ratkaisee. Jos ihminen on alkanut tiedostamaan kulutuksessamme olevan ongelman ja jättää vaikka vain yhden tuotteen pois on pää jo avattu muutokselle. Ajattelu on hiljalleen muuttumassa ja oikeita valintoja on jatkossa helpompi tehdä.
Oletko jo aloittanut kemikaalikuorman pienentämisen omalla kohdallasi?