Mitä on todella luonnollinen ihonhoito?

Tänä kesänä olen taas saanut viettää paljon aikaani järvenrannalla, luonnon helmassa. Ei haittaa, vaikka kesä onkin ollut varsin kylmä ja sateinen täällä pohjoisessa. Aurinkoisiakin päiviä on ollut aika monia. Mökille haluan ottaa mukaan vain yksinkertaista kosmetiikkaa kuten laadukkaita saippuoita sekä vedettömän voiteen. Joskus kuitenkin kaipaan hyviä luonnonmukaisia kauneustuotteitani. Niiden tilalle päätin kehittää todellista luonnonkosmetiikkaa, joka on valmistettu vain luonnon aineksista. Miten yrttejä ja muita luonnonaineksia voi käyttää ihon ja hiustenhoidossa? Et todellakaan tarvitse purkkeja ja puteleita mökkireissulla. Kerron sinulle parhaat vinkkini yrttien hyödyntämiseen ihon ja hiusten puhdistamisessa ja hoitamisessa.

mustikka
Mustikka

Yrttikosmetiikka on lähellä sydäntäni

Olen vuosia sitten kouluttautunut yrttiterapeutiksi Henriette Kressin johdolla. Noista opeista on ollut minulle paljon iloa vuosien varrella. Rakastan yrttejä ja yrttien hyödyntämistä kosmetiikassa. Kun kirjoitin kirjani Kotikosmetiikan Raaka-aineet ja Valmistus, minulla oli selkeä näkemys siitä mitä on todellinen luonnonkosmetiikka. Käsite ”Luonnonkosmetiikka” tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Eri sertifikaatit tietysti pyrkivät määrittelemään luonnonkosmetiikan kukin omilla kriteereillään. Luonnonkosmetiikalle ei kuitenkaan ole virallista määritelmää.

Minulle luonnonkosmetiikka on todella eleetöntä ja mutkatonta valmistaa. Todellinen luonnonkosmetiikka ei merkitse minulle emulgaattoreita ja säilöntäaineita tai voimakkaasti käsiteltyjä raaka-aineita. Todellinen luonnonkosmetiikka merkitsee minulle täydellisen epäkaupallisia villiyrttejä, luonnollista vettä puroista, lähteistä ja puhtaista järvistä. Todellinen luonnonkosmetiikka ei ole valmistettu säilöttäväksi vaan käytettäväksi sellaisenaan.

Luonnon antimista voi valmistaa aivan kaiken mitä kosmetiikassa tarvitaan. Seuraavaksi kerron sinulle hyviä vinkkejä luonnollisten kosmeettisten valmisteiden valmistamiseen.

Jokainen osaa valmistaa kosmetiikkaa

Kaupallisen kosmetiikan valmistus on vaativaa. Pitää osata emulgoida, homogenoida, tuntea säilyvyyteen liittyvä biologia ja kemia. Pitää olla tuntemusta kosmetiikkalainsäädännöstä, markkinoinnista ja logistiikasta. Jos haluat valmistaa itsellesi kosmetiikka, jonka käytät heti, mikään ei ole helpompaa. Et tarvitse säilöntäaineita etkä edes pakkauksia.  Luonnonaineksista valmistettu kosmetiikka on yhtä helppoa valmistaa kuin alkeellinen ruuanvalmistus. Sinun tarvitsee vain tuntea ihoa ja hiuksia hoitavat yrtit. Muistathan että kosmetiikkaa varten voit kerätä yrttejä mihin aikaan vuodesta niitä vain löydät. Ei tarvitse olla kevät kuten kulinaarisissa yrteissä.

Seuraavaksi kerron sinulle mitä yrttejä ja muita luonnon antimia sinun kannattaa käyttää kaunistautumiseen.

Luonnollinen vesi

Kaikkein tärkein luonnon tarjoama ainesosa kosmetiikkaasi on vesi, aito luonnollinen vesi, joka ei sisällä klooria, fluoria tai muita kemikaaleja.

Vaikka et voi juoda vettä järvistä ja joista, voit kuitenkin käyttää sitä peseytymiseen. Hiusten pesu järvivedellä on parasta hiustenhoitoa. Et tarvitse edes hoitoainetta sillä järvivesi on pehmeää ja hiuksia hoitavaa jo luonnostaan.

Veden pH, eli happamuus on yleensä neutraali eli noin 7. pH asteikossa 7 on neutraali, 0-6 on hapan ja 8-14 emäksinen. Ihon pH vaihtelee mutta se on yleensä 5-5,5 eli selkeästi hapan. Järviveden pH on lievästi hapan (6,5-6,8). Vesijohtoveden pH voi olla asuinpaikasta riippuen jopa 8 eli selkeästi jo emäksinen. Siksi vesijohtovesi usein kuivattaa ihoa. Makeat luonnonvedet ovat hellävaraisempia iholle johtuen juuri happamuudesta.

Luonnonvedet ovat elävää vettä, jossa elelee paljon hyödyllisiä mikrobeja. Samoja luonnollisia mikrobeja lisätään uutteena luonnonkosmetiikkaan. Jos käytät kuumentamattomia luonnonvesiä ihonhoidossa, et tarvitse kalliita metsäbiomiuutteita.

Muistathan, että kaikki pesuaineet vahingoittavat vesistöjä. Kanna siksi pesuvesi ämpärillä järvestä ja peseydy sisätiloissa, jossa on kunnollinen jätevesijärjestelmä.

Koivu

birch-leaf
Koivu

Koivu on tuttu kasvi suomalaisille saunasta. Saunavihtana tunnettu koivu ei ole syyttä valittu tehtäväänsä. Koivu sisältää huomattavan määrän saponiineja. Saponiinit ovat kasvikemikaaleja, joilla on pesevä ominaisuus. Peseviä saponiineja löydät myös pesupähkinöistä ja suopayrtistä. Huomaat koivun pesevän ominaisuuden koivuhaudukkeen vaahtoamisesta.

Erittäin luonnollisen pesuaineen valmistat koivunlehdistä ja järvivedestä. Koivunlehtihauduke on erittäin tehokas hiustenpesuaine, joka poistaa tehokkaasti rasvaa. Jos sinulla on kuivat hiukset, kannattaa laimentaa annos kunnolla.

Valmista yrttihauduke koivunlehdistä

  • Kerää noin litra koivunlehtiä (löyhästi mitattuna) ja kaada päälle kaksi litraa kiehuvaa järvivettä.
  • Anna hautua noin 15 minuuttia. Siivilöi lehdet pois vedestä ja käytä hiustenpesuun.
  • Koivu-uutteeseen kannattaa lisätä mukaan kylmää järvivettä niin paljon että saat sopivan lämpöisen hiustenpesuveden.
  • Pese hiukset valuttamalla koivuhauduketta kupilla hiusten läpi. Hiero ja puristele samalla hiuksia niin että saat kaiken lian irti pituuksista.
  • Kuivaa hiukset pyyhkeellä tai anna kuivua itsestään.
  • Voit halutessasi myös huuhdella koivuhauteen pois hiuksista järvivedellä.

Koivuhauduketta voit halutessasi käyttää myös kasvojen ihon puhdistukseen.

Poimulehti

Poimulehti (Alchemilla) oli aikoinaan alkemistien suosikki, siitä latinankielinen nimi. Se on voimakkaasti tulehduksia rauhoittava yrtti, jota on käytetty muinaisilla taistelukentillä haavojen hoitoon. Poimulehden suosio lääkeyrttinä johtuu suurelta osin kasvin sisältämistä kemiallisista aineosista, kuten tanniineista, salisyylihaposta, saponiineista, fytosteroleista ja flavonoideista.

Kosmetiikassa poimulehteä on käytetty huokosia supistavana ja ihoa rauhoittavana tehoaineena. Poimulehtiuute supistaa ihohuokosia ja tekee ihosta kuulaan ja kirkkaan. Se rauhoittaa ärtynyttä ihoa tehokkaasti. Poimulehtiuutos on myös tehokas, luonnollinen yrttihoito epäpuhtaalle ja akneiholle.

Valmista yrttihauduke poimulehdestä

  • Kerää puhtaalta paikalta 2-3 pimulehteä. Yksikin riittää, jos löydät ison lehden.
  • Kaada lehtien päälle kupillinen kiehuvaa lähdevettä, purovettä tai järvivettä.
  • Anna hautua noin 15 minuuttia.
  • Siivilöi ja jäähdytä hauduke
    • Käytä hauduketta sellaisenaan kasvovetenä 
    • Kastele musliiniliina haudukkeeseen ja poista sillä öljyputsari kasvoilta.
    • Lisää hauduke jalkakylpyveteen jne. Mahdollisuuksia on rajattomasti

Älä säilytä poimulehtiuutosta vaan käytä se heti. Valmista seuraavana päivänä uusi uutos.

Ratamo

Ratamo (Plantago) on tunnettu luonnonlaastari. Jos sinulla on pieni haava tai nirhauma, etsi luonnosta puhdas ratamonlehti. Rullaa lehti niin että sen lehtiruodit rikkoutuvat. Aseta nyt ratamonlehti suoraan pienen haavan päälle. Haava paranee nopeasti eikä tulehdu.

Ratamoa käytetään paljon luonnonkosmetiikassa. Ratamoa on tutkittu yhdessä aloe veran kanssa, sillä niillä on samankaltaisia parantavia ja hoitavia ominaisuuksia. Kumpikin on ihoa rauhoittava ja tulehduksia ehkäisevä yrtti. Tutkimuksissa on todettu, että yhdistämällä aloe veraa ja ratamoa ihoa parantava vaikutus on paljon parempi kuin pelkän aloe veran käyttö. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6409144/

Ratamo on erittäin käyttökelpoinen yrtti sinulle, jolla on erityisen herkkä iho. Ratamo on hyvin siedetty. vain harva on sille herkistynyt. Ratamo on myös hyvin kosteuttava yrtti. Suosittelenkin ratamoa kuivalle sekä ikääntyneelle iholle.

Ratamo kirkastaa ihoa ja tasoittaa ihon värimuutoksia kuten maksaläiskiä. Tämä johtuu ratamon sisältämistä antioksidanteista.

Tee ratamosta hauduke

  • Kerää 2-3 ratamonlehteä puhtaalta paikalta
  • Keitä kupillinen järvivettä, purovettä tai lähdevettä ja kaada se ratamonlehtien päälle
  • Anna hautua 15 minuuttia ja siivilöi ratamon lehdet pois

Käytä hauduketta kosmetiikkaan. Oma suosikkini on ratamosta valmistettu kasvonaamio. Tarvitset musliiniliinan tai ohuen froteepyyhkeen. Sekoita ratamohaudukkeeseen puoli teelusikallista ruususuolaa tai aitoa merisuolaa (puhdistamatonta). Kastele liina lämpöisessä ratamohaudukkeessa ja nosta kasvoille. Anna liinan vaikuttaa 15-20 minuuttia. Huuhtele lopuksi kasvot raikkaalla järvivedellä. Suola pehmittää ihon sarveiskerrosta ja auttaa sitä uudistumaan. Kasvojesi ihosta tulee silkinpehmeät ja hoidetun tuntuiset.

Kultapiisku

Kultapiisku (Solidago virgaurea) on vanha tehokas lääkekasvi, jota on käytetty virtsatievaivoihin, kurkkukivun lievittämiseen sekä suoliston rauhoittamiseen. Kultapiiskuja on olemassa jalostettuja ja villejä. Jalostetutkin kultapiiskut, joita kutsutaan kanadanpiiskuiksi ovat levinneet asutusten ympärille ja villiytyneet. Luonnonvarainen kultapiisku on pienempi, noin 30 senttiä korkea ruohovartinen, kirkkaan keltainen kukka. Kukat ovat kultapiiskulla tähkän muodossa. Kaukaa katsottuna kultapiisku näyttää soihdulta.

Kultapiisku on supistava kasvi. Supistavat kasvit toimivat kosmetiikassa ihoa rauhoittavasti. Siksi kultapiiskua kannattaakin käyttää kasvoveden valmistukseen. Luonnollinen kasvovesi on helppo valmistaa. Keitä tilkka vettä, mieluiten lähdevettä tai järvivettä.

Valmista kultapiiskusta hauduke

  • Käytä tähän yksi kultapiiskun kukinto. Jos löydät oikein ison, säästä puolet seuraavaksi päiväksi.
  • Keitä kupillinen puhdasta järvivettä, purovettä tai lähdevettä ja kaada se kultapiiskunkukinnon päälle
  • Anna haudukkeen tekeytyä 15 minuuttia
  • Siivilöi kukinto pois ja käytä neste kasvovetenä sellaisenaan.

Yrttikosmetiikan valmistus on todella helppoa

Maahumala

Oletko samaa mieltä kanssani? Yrttikosmetiikan valmistaminen on helppoa. Unohda kaikki pullot ja purkit kaupunkiin. Luonnon helmassa pärjäät vähemmälläkin.

Oma ihoni on parantunut selvästi luonnollisessa ympäristössä. Huomasit varmaan sen, että unohdin pois hoito-ohjelmasta kaikki öljyt ja voiteet. Tulet huomaamaan, että et tarvitse niin runsaasti voiteita, jos hoidat ihoasi täysin luonnonmukaisesti. Kuiva kaupunki-ilma sekä vahvat pesuaineet tekevät ihostasi pintakuivan. Pintakuivuutta pitää hoitaa voiteilla ja seerumeilla ja kasvovesillä. Järviveden ja luonnonyrttien yhdistelmä parantaa ihosi toimintaa niin että se pysyy kosteutettuna ilman kosteusvoiteita ja seerumeita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavaksi

Tomaatinsiemenöljy

Lue artikkeli