Porkkanaöljy on erittäin tunnettu ja arvostettu ihonhoitotuote. Varsinkin näin keväisin moni turvautuu porkkanaöljyyn iho-ongelmissaan.
Porkkanoita pidetään terveellisen elämän symboleina. On vaikea keksiä mitään muuta kasvia, joka olisi niin tunnettu terveellisistä vaikutuksistaan. Porkkanat ovat usein lähituotantoa. Niitä on myös helppo hankkia luomulaatuisina ja tuoreina. Mikäpä siinä onkaan käyttäessä näin hyvää ainesosaa kosmetiikassa.
Mitä ainesosia porkkanaöljyssä on ja miten sitä valmistetaan? Mihin porkkanan ihoa hoitavat vaikutukset perustuvat. Porkkanaöljyllä on monet kasvot. Samalla tuotenimellä myydään hyvin erilaisia tuotteita. Katsotaanpa mitä on porkkanaöljy.

Porkkanaöljy voi tarkoittaa hyvin monia eri tuotteita
Porkkana itsessään ei ole öljykasvi. Porkkanan juuresta ei voi puristaa öljyä. Tämä on hyvä muistaa silloin kun on lähdössä hankkimaan porkkanaöljyä. Oranssi porkkanaöljy on porkkanasta maseroitua eli uutettua öljyä. Uutokseen käytetään joko kuivattua tai tuoretta porkkanaa sekä jotain kantoöljyä. Kantoöljy on usein auringonkukkaöljyä, soijaöljyä, avokadoöljyä, maissiöljyä tai muuta neutraalia kasviöljyä. Yleensä porkkanaöljyssä käytetään monen öljyn seosta.
Monissa porkkanaöljyissä on mukana myös muita ainesosia. Glyserolia ja eteerisiä öljyjä löytyy monesta porkkanaöljyn nimellä myytävästä tuotteesta. Porkkanaöljyt ovat siis jalostettuja kosmeettisia tuotteita. Ne sisältävät muutakin kuin porkkanaa. Siksi myynnissä olevilla porkkanaöljyillä on suuria eroja. Kun hankit valmista porkkanaöljyä, katso aina INCI hyvin tarkkaan. Silloin tiedät mitä olet ostamassa ja mistä maksat.
Porkkanansiemenöljy ei ole sama asia kuin porkkanaöljy
Porkkanansiemenöljy ja porkkanaöljy sekoitetaan todella usein keskenään. Ne ovat kuitenkin kaksi täysin eri tuotetta. Porkkanansiemenöljy puristetaan pikkiriikkisistä porkkanansiemenistä. Se on hyvin arvokas öljy joka on täynnä antioksidantteja. Porkkanansiemenöljyä kannattaakin käyttää pieniä määriä erityisen hoitaviin voiteisiin ja kasvonaamioihin.
Myytti porkkanansiemenöljyn ja porkkanaöljyn UV-säteitä suodattavasta vaikutuksesta
Porkkanaöljyä käytetään joskus aurinkotuotteena. Siihen on syynä porkkanan ihoa värjäävä vaikutus sekä porkkanan sisältämät karotenoidit. Porkkanaöljy ei kuitenkaan sisällä mitään sellaista ainesosaa, joka estäisi ihoa palamasta auringossa.
Porkkanansiemenöljy sisältää suuren määrän antioksidantteja. Näiden antioksidanttien sanotaan ehkäisevän ihon palamista. Porkkanansiemenöljylle on jopa annettu SFP luku 40. Se merkitsisi uskomattoman tehokasta UV-suojaa. Tämä ei kuitenkaan pidä lainkaan paikkaansa. Sivelemällä porkkanansiemenöljyä iholle ei välty palaamasta auringonpaahteessa. Siinä vain tuhlaa kalliin öljyn ihan hyödyttömään käyttöön.
Aurinkosuoja on todella vaikea valmistaa. Suuret, monikansalliset valmistajat ovat vuosikymmeniä yrittäneet kehitellä hyviä aurinkosuojia. Heiltä aurinkosuojan kehitystyö on vaatinut valtavia rahallisia uhrauksia ja vuosien testaamisia. Luotettavaa aurinkosuojaa ei voi itse kotona valmistaa. Hanki se siis aina luotettavalta valmistajalta.
Seuraavan kerran kun joku tarjoaa sinulle porkkanaöljyä aurinkosuojaksi, katso ensin pakkauksesta virallinen SFP luku. Joissain tuotteissa se voi olla esimerkiksi 15. SFP 15 ei ole kovin korkea eikä sellaisen tuotteen kanssa voi lähteä rantalomalle tai suojata lapsia auringon UV-säteiltä.
Porkkanan vaikutukset iholle
Tässä postauksessa haluan puhua porkkanasta ja sen hyödyistä iholle. Jätetään porkkanansiemenet toiseen kertaan.
Porkkana sisältää iholle hyvää tekeviä ainesosia kuten karotenoideja ja C-vitamiinia. Karotenoidit ovat kasvipigmenttejä. Ne antavat kasveille niiden ominaisen värin. Porkkanan hehkeä oranssi tulee beetakaroteenista, joka on eräs karotenoidi.
Beetakaroteeni on tehokas antioksidantti
Beetakaroteenin hyödyt iholle on tunnettu jo kauan. Porkkana hyödyttää ihoa niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Porkkanamehu on terveellistä mutta liiallisesti juotuna saattaa värjätä ihon keltaiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista.
Ulkoisessa käytössä beetakaroteeni toimii iholla antioksidanttina. Se taistelee vapaita radikaaleja vastaan estäen iholla hapettumisprosesseja. Näin iho pysyy nuorekkaana.
Porkkanan karotenoidit auttavat ihoa uudistumaan. Vanhat ihosolut poistuvat ja tekevät tilaa uusille, nuoremmille ihosoluille. Tämä prosessi saa ihon näyttämään nuoremmalta.
Porkkanat ovat luonnollisesti antibakteerisia
Porkkana rauhoittaa ihoa ja estää liiallista bakteerien kasvua. Siksi porkkanaa kannattaa käyttää auringonoton jälkeen, kun iho on ärtynyt ja punoittava.
Porkkanan lykopeeni auttaa epäpuhtaan ihon hoidossa
Rasvaiselle iholle suosittelen myös porkkanaa. Porkkana paitsi rauhoittaa näppyläistä ihoa, se myös tasapainottaa ja kosteuttaa rasvaista ihoa. Porkkanan sisältämä lykopeeni on tärkeä antioksidantti rasvaisen ihon hoitoon. Monissa rasvaiselle ja sekaiholle tarkoitetussa tuotteessa on siksi juuri lykopeenia.
Miten porkkanaöljyä voi valmistaa itse

Porkkanaöljyä on todella helppo valmistaa itse. Kirjoitin sinulle yksinkertaisen reseptin oman porkkanaöljyn valmistusta varten. Nykyisin pyrin laittamaan kaikki yksinkertaisetkin reseptini ”reseptit” välilehdelle. Sieltä ne on helppo löytää. Sinun ei tarvitse niitä etsiä blogitekstin seasta.
Oletko sinä harkinnut jo aurinkosuojan hankkimista? Mikä on suosikkiaurinkotuotteesi?